Lääkkeitä liikkumattomuuteen ja fyysisen toimintakyvyn kehittämiseen

Tämä kirjoitus on jatko-osa 22.3. ilmestyneeseen kirjoitukseeni lasten ja nuorten fyysisen toimintakyvyn kehittämisestä. Kirjoitin aiheesta eduskuntavaalien alla toivoen ehdokkailta kannaottoja, miten liikkumista voitaisiin lisätä. Presidentti Sauli Niinistökin otti kantaa 13.4. valtiopäivien avajaispuheissaan suomalaisten heikkenevään kuntoon ja lihavuuden lisääntymiseen. 

 

Nyt viime päivinä asiaa on käsitelty Savon Sanomien juttusarjassa, jossa eri tahot ovat esitelleet näkemyksiään ja kokemuksiaan lasten liikkumisesta ja koululiikunnasta.

 

Tässä kirjoituksessani esitän taustaa ja perusteluita sille, miten lasten ja nuorten fyysistä toimintakykyä voitaisiin yksinkertaisilla ja kustannustehokkailla toimenpiteillä kehittää.

 

Harrastamisen Suomen malli on ollut hyvä yritys lisätä lasten hyvinvointia, mutta liikkumisen osalta se tavoittaa huonosti juuri niitä, jotka tarvitsisivat liikkumista eniten. Osa päättäjistä vaatii yhtä tai useampaa lisäliikuntatuntia viikkoon. En usko sen tuovan kovin paljoa lisää terveyttä ja toimintakykyä varsinkaan nykyisellä peruskoulun opetussuunnitelmalla, josta liikunnan kohdalta puuttuvat konkreettiset tavoitteet. 

 

Niin pitkään, kun mitään valtakunnallista selkeää toimenpidelinjausta tai ohjetta ei ole, vastuu lasten fyysisen toimintakyvyn kehittämisestä lepää suurimmaksi osaksi vanhempien harteilla. Jatkossa yksi mahdollisuus tietysti olisi, että hyvinvointialueet ja kunnat alkaisivat itsenäisesti ottaa härkää sarvista ja kiinnittävät asiaan huomiota nykyistä enemmän. Terveyttä ja toimintakykyä edistävillä toimenpiteillä kun saataisiin pitkässä juoksussa kansalaisten sairastavuuskuja pienemmäksi.

 

Fyysisellä toimintakyvyllä (physical functioning), minkä heikentymisestä ollaan jo vuosien ajan oltu huolissaan, tarkoitetaan ihmisen fyysisiä edellytyksiä selviytyä tehtävistä, jotka hänen arjessaan ovat tärkeitä. Fyysinen toimintakyky ilmenee esimerkiksi kykynä liikkua ja liikuttaa itseään. Tämä kyky on käytännössä suoraan verrannollinen tuki- ja liikuntaelinten sekä hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoon. Lapsilla heikko fyysinen toimintakyky aiheuttaa vaikeuksia selviytyä kunnialla koulun arjesta vaikuttaen merkittävästi oppimiseen, keskittymiskykyyn ja toiminnanohjaukseen. Aikuisilla fyysinen toimintakyky on vahvassa yhteydessä työkykyyn ja työssäjaksamiseen.

 

Lähes parinkymmenen vuoden luokan- ja liikunnanopettajan työurani aikana minulle on tullut vahva tuntuma siitä, että lapsilla elämässä otettujen juoksuaskeleiden määrä näyttäisi olevan yhteydessä riittävän fyysisen toimintakyvyn saavuttamiseen. 

 

15 minuuttia kestävässä reippailussa normaalilla kävelyvauhdilla etenee noin kilometrin. Mikäli koko annetun ajan jaksaa liikkua juoksunomaisesti eli rauhallisesti hölkäten, ehtii annetussa ajassa etenemään noin kaksi kilometriä. Tämä yksinkertainen harjoitus ja seurantamenetelmä kertoo mielestäni paljon lasten liikkumistottumuksista ja tavoista arjessa. Ne lapset, jotka jaksavat liikkua juosten 15 minuutin ajan, liikkuvat juosten muutenkin omatoimisessa liikunnassa vapaa-ajallaan välitunneilla sekä mahdollisissa harrastuksissaan. Kun taas lapset, joilla on vaikeuksia liikkua juosten koko annettu aika, ottavat vähemmän juoksuaskeleita muissakin arjen liikuntatilanteissa. 

 

15 minuutin aikaa juosten liikkuen ja sinä aikana vähintään 2000m matkan etenemistä, voidaan kokemukseni perusteella pitää riittävän fyysisen toimintakyvyn rajana tai ainakin hyvin lähellä sitä. Move!-mittausten 20 metrin viivajuoksussa tulos vastaa 20 edetyn viivan tulosta, mitä pidetään 5. -luokkalaisilla riittävän fyysisen toimintakyvyn rajana. Kokemus on osoittanut, että mitä kauemmaksi 2000 metristä oppilas jää, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hänellä on oppimiseen, jaksamiseen, keskittymiseen, toiminnanohjaukseen tai käyttäytymiseen liittyviä haasteita koulutyössä. 

 

Tämä selittää mielestäni erittäin hyvin nykytilannetta, jossa fyysisen kunnon erot ovat polarisoituneet vähän ja paljon liikkuvien lasten välillä. Vuonna 2019 valmistuneessa Jyväskylän yliopiston Liikuntatieteellisen tiedekunnan gradussani tutkin liikuntataitojen kehittymistä ja fyysisen kunnon yhteyttä motorisiin taitoihin. Tutkimukseni osoitti, että lasten kestävyyskunnolla on vahva yhteys sekä motoristen taitojen kehittymiseen että muihin fyysisen kunnon osa-alueisiin. Toisin sanoen, kun lapsella on hyvä kestävyyskunto, hänen muutkin liikunnalliset osa-alueet ovat kunnossa. Kestävyyskunnolla on tutkitusti todettu olevan vahva yhteys myös kognitiiviseen oppimispotentiaaliin.

 

Tämän vuoksi meidän olisi todella tärkeää ryhtyä toimenpiteisiin ja mahdollistaa tuleville sukupolville riittävät edellytykset sekä fyysisesti että henkisesti hyvään elämään. Tähän viittasi myös presidenttimme Sauli Niinistö valtiopäivien avajaispuheessaan. Muutokseen emme mielestäni välttämättä tarvitsisi lisää määrärahoja vaan ainoastaan nykyisten resurssien oikeinkohdentamisen. Avainroolissa tässä ovat uudet hyvinvointialueet, kuntien opetustoimesta vastaavat päättäjät sekä opettajat ja koulun muut oppimisesta vastaavat työntekijät sekä ennen kaikkea oppilaiden vanhemmat. Jokainen vanhempi voi vaikuttaa oman lapsensa liikkumiseen. Kouluissa tavoitamme jokaisen maamme lapsen, jolloin kuntien koulutoimessa voidaan tehdä tarvittavat toimenpiteet lasten riittävän fyysisen toimintakyvyn mahdollistamiseksi. 

 

Liikkumisessa kuten muissakin taidoissa mielihyvä ja motivaatio syntyvät onnistumisista, joista seuraa kehittymistä, mikä taas innostaa harjoittelemaan enemmän. Tästä syntyy positiivinen onnistumisen kehä, joka ruokkii itse itseään. Taitava suoritus näyttää helpolta, mutta sen aikaansaamiseksi, tarvitaan usein tuhansia toistoja. Tämä pätee moniin taitoihin, joista hyvä esimerkki on juokseminen. Kun juoksuaskeleita ottaa tuhansia, niin pikkuhiljaa yksilö kehittyy taitavaksi ja kestäväksi juoksijaksi. Jos ei ota juoksuaskeleita niin ei juokseminen ole helppoa eikä siitä myöskään tule hyvä olo. Lapsilla juoksuharjoittelu tapahtuu luontevimmin erilaisten leikkien ja pelien avulla, joissa juoksemista tulee huomaamatta eikä lapsi edes ymmärrä harjoittelevansa tai kehittävänsä fyysisen toimintakyvyn kannalta tärkeitä ominaisuuksia. Hän vain nauttii peleistä ja leikeistä. Uuden oppiminen tarkoittaa usein kuitenkin myös ponnistelua, mikä ei aina varsinkaan aluksi välttämättä tunnu miellyttävältä.  Ja monien uusien taitojen kohdalla tilanne on se, että mikäli haluamme kehittyä, tulee meidän nähdä vaivaa ja välillä sietää myös epämukavuusalueelle menemistä. Tämä on tärkeä osa vastuulliseksi ihmiseksi kasvamista ja taito, joka olisi tärkeää omaksua jo lapsena.

 

Juoksuaskeleet ovat ensiarvoisen tärkeitä kasvavalle nuorelle, koska niiden ansiosta hengitys- ja verenkiertoelimistön sekä tuki- ja liikuntaelimistön kunto kehittyvät. Toisin sanoen hapenottokyky sekä lihakset vahvistuvat ja jänteet, nivelet sekä luusto saavat tarvitsemaansa iskutusta, mikä tekee kasvavasta kehosta vahvemman ja kestävämmän. Kävelyssä molemmat jalat koskettavat välillä maata, joten siinä ei tule samanlaista elimistöä vahvistavaa iskutusta kuin juoksussa, jossa askelten välissä irrotaan juoksualustasta. Kävely ei myöskään nostata sykettä niin tehokkaasti kuin juokseminen.

 

Helppouden tunne juoksusuoritukseen tulee juoksun keveydestä, mikä on seurausta kimmoisasta askelkontaktista maahan. Kimmoisa askelkontakti on mahdollinen, kun juoksijan lihaksisto ja nivelet sekä jänteet ovat juoksijan painoon nähden riittävän vahvat, nopean askelkontaktin aikaansaamiseksi. Paras lääke tähän ovat toistot, joiden avulla niin jalkojen kuin keskivartalonkin lihaksisto kehittyy niin vahvaksi, että vartalo saadaan pysymään jousen tavoin riittävän jäykkänä. Kun lennokas askel osuu maahan, se kimmahtaa irti maasta yhtä nopeasti, kuin jalka on maahan osunutkin. 

 

Ehdotukseni on, että meidän tulisi ottaa kansalliseksi tavoitteeksi, että jokainen peruskoululainen jaksaisi oppivelvollisuuden päättyessä liikkua juosten 15 minuutin ajan tai edetä tässä ajassa vähintään 2000 metriä. Perustelen ehdotustani sillä, että juoksuharjoittelun kautta saatavan monipuolisen kehoa, mieltä ja oppimispotentiaalia vahvistavan vaikutuksen ansiosta meillä olisi jatkossa terveempiä kansalaisia ja huomattavasti vähemmän liikkumattomuudesta aiheutuvia sairauksia.

 

Missä vaiheessa ohjattu systemaattinen juoksuharjoittelu tulisi sitten aloittaa. Omasta mielestäni mahdollisimman varhain eli heti peruskoulun ensimmäisiltä luokilta alkaen, koska silloin lapsen keho on vielä pienikokoinen ja kevyt, jolloin myös kehittymistä tapahtuu helpoiten. Toki juoksemista pitäisi harjoitella jo varhaiskasvatuksessa ja lapsia kannustaa siihen, mutta ei välttämättä niin systemaattisesti kuin peruskoulussa. Työssäni olen havainnut, että usein juuri alakoulun alempien luokkien oppilaat jaksavat harjoitella juoksemista innokkaimmin ja kehittyvät juoksussa nopeasti. Jos oppilas jaksaa juosta kolmannella luokalla 15 minuutin ajan niin tämän jälkeen hänelle periaatteessa riittäisi, että hän ylläpitää saavutettua tasoaan samalla kun hän kasvaa isommaksi. Vanhempien olisi myös helppo seurata lastensa ja omaa fyysisen toimintakyvyn kehittymistä ja vaikkapa ottaa yhteiseksi perheen rutiiniksi säännöllisen lenkkeilyn. 

 

Kuinka kova vaatimus sitten on 2000 metrin matkan eteneminen 15 minuutissa? Jos sitä suhteuttaa varusmiesten Cooperin (12 minuutin juoksu) testin vuoden 2021 valtakunnaliseen keskiarvoon (2376 metriin) niin vaatimus on varsin maltillinen. Vertailukohtana voidaan myös mainita, että hyväkuntoinen alakoululainen pystyy etenemään 15 minuutissa yli 3000 metriä, hyväkuntoinen yläkoululainen noin 4000 metriä ja paras suomalainen lukioikäinen vuonna 2022 5000 metriä.

 

15 minuuttia juoksunomaisesti liikkuen on kuitenkin siinä mielessä hyvä vaatimus, että hengitys- ja verenkiertoelimistön sekä tuki- ja liikuntaelinten täytyy olla jonkinlaisessa kunnossa, jotta suorituksen pystyy tekemään.

 

Hyvä toimintamalli olisi, että jatkossa lisättäisiin kaikkien suomalaisten lasten peruskouluviikkoon 60 minuuttia juoksuharjoittelua. Jokainen koulu/opettaja voisi valita oppilaiden ikä- ja kehitystasolle sopivimman tavat toteutustavan harjoittelulle. Tällöin jokainen terve liikuntarajoitteeton lapsi saavuttaisi tavoitteen liikkua juosten 15 minuuttia ennemmin tai myöhemmin. Juosten liikkuen tulee joka minuutti noin 150 juoksuaskelta. Se tuottaa viikossa noin 9000 ja lukuvuodessa 360 000 elimistöä vahvistavaa askelta. Löytyykö yksinkertaisempaa, helpompaa ja tehokkaampaa tapaa kehittää suomalaisten lasten fyysistä toimintakykyä parantaa näin maamme kansalaisten terveyttä?

 

Riittävän fyysisen toimintakyvyn saavuttaminen on siis loppupelissä hyvin yksinkertaista. Se vaatii ainoastaan riittävän määrän riittävän laadukkaita toistoja yksilön arjessa.  Tämä on kokemukseni mukaan erittäin helposti toteutettavissa, mikäli nämä toistot jaetaan yksilön arjessa jokaiseen viikkoon tasaisesti toistuvina rutiineina.