Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2021.

Yläkouluopetuksen tulevaisuus...

  - Koillis-Savon nuoret ansaitsevat laadukasta opetusta tulevaisuudessakin Sopimusneuvottelut Kaavin ja Tuusniemen välisen yläkoulusopimuksen uusimisesta ovat junnanneet pitkään paikallaan. Näyttää vahvasti siltä, että ratkaisu saadaan aikaiseksi vasta kuntavaalien jälkeen uuden valtuuston astuttua tehtäväänsä. Tilanteen kehittymistä seurattuani olen havainnut, että iso osa Kaavin nykyisistä valtuutetuista toivoo edelleen kuntaan omaa yläkoulua. Tässä kirjoituksessa jälleen kerran avaan yläkouluopetukseen liittyviä ajatuksiani ja kerron näkemykseni, miksi oman itsenäisen yläkoulun perustaminen Kaaville ei ole mielestäni hyvä ratkaisu. Otan seuraavassa kantaa muutamiin perusteluihin, joita oman yläkoulun kannattajat ovat esittäneet. 1. Kaavin kuntaa pienemmissäkin kunnissa on oma yläkoulu OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen kanta yläkouluopetuksen toiminnallisesti hyvään pyörittämiseen on 5000 kuntalaisen asukaspohja. Se, että joissakin asukasluvultaan Kaavin kuntaa pienemmissä kunn