10 minuutin reipas kävely raittiissa ilmassa ei tee meille kenellekään pahaa

Tämä kirjoitus on julkaistu Savon Sanomien verkkolehdessä 12.9. ja printissä 13.9.

Mielipidekirjoitukseni (SS 24.8.) oppimistavoitteiden lisäämisestä liikuntaan ja puolen kilometrin kävelyn lisäämisestä kuljetusoppilaille on herättänyt keskustelua. Sen vuoksi avaan nyt hieman ehdotukseni perusteita.

Tutkimukset ja tilastot osoittavat, että lasten liikkuminen on vähentynyt ja fyysinen toimintakyky laskenut. Haja-asutusalueiden nuorten fyysinen toimintakyky on heikompi kuin kaupunkilaisnuorilla. Tämä selittynee hyvin pitkälti koulujen lakkautuksilla ja lisääntyneellä kuljetustarpeella.

Vaikuttaa siltä, että monet eivät täysin hahmota, mikä on riittävä fyysinen toimintakyky ja sen merkitys kasvuikäisen hyvinvointiin. Sen sijaan keskustelu ohjautuu usein liikunnasta saataviin elämyksiin ja positiivisiin kokemuksiin.

En vähättele niiden merkitystä. Uskon, että opettajat pyrkivät tekemään liikunnasta mahdollisimman miellyttävää, ja kyllähän lapset liikunnasta nauttivatkin. Se on useiden kyselyjen perusteella lähes kaikkien oppilaiden lempioppiaine varsinkin alakoulussa.

On kuitenkin tärkeää muistaa, mikä pitkässä juoksussa on lasten parhaaksi. Valitettavasti kehityksen eteen tehtävä työ ei aina tunnu miellyttävältä, ja tätä on monen nykykoululaisen ja -aikuisen vaikea sisäistää.

Havaintojeni perusteella 5. luokan oppilaalla on mahdollisuus saavuttaa Move-mittauksissa fyysisen toimintakyvyn kannalta riittävä kestävyyskunto, mikäli hän kykenee etenemään 15 minuutin aikana yli 2 000 metriä. Mitä enemmän hän tuosta 2000 metristä jää, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hänellä on koulupäivän aikana haasteita keskittymisessä ja jaksamisessa.

Nämä vaikuttavat usein negatiivisesti koulujen työrauhaan ja siten myös toisten oppilaiden oppimiseen.

Mielipidekirjoituksessa mainitsemani noin 10 minuutin reipas kävely raittiissa ilmassa ennen ja jälkeen työpäivän ei tee meille kenellekään pahaa, olipa istumista auton penkillä tai työpisteellä sitä ennen kuinka kauan tahansa.

Lukuvuodessa näistä kertyisi noin 200 kilometriä – monelle oppilaalle tarvittava lisäys riittävän fyysisen toimintakyvyn saavuttamiseksi.

Verrattuna aiempien sukupolvien jalkapatikassa tekemiin koulumatkoihin tämä ei olisi lainkaan kohtuuton ponnistus edes nykynuorille.

Jos emme pian ryhdy vaikuttaviin toimiin, niin meillä on tulevina vuosina entistä suuremmat oppimisen, terveyden, työllisyyden ja turvallisuuden haasteet. On pelkästään meidän kasvattajien ja päättäjien selkärangattomuutta, jos emme saa kurssia kohenemaan.

Lapset kyllä ovat muutokseen valmiita ja taipuvaisia, kunhan saavat siihen riittävän kannustuksen ja aikuisten myönteisen esimerkin.