Liikunnan lisäys on kaivattu ratkaisu nykytilanteeseen

Tämä kirjoitus on julkaistu Savon Sanomissa 24.8.

Ministeri Sari Essayahin (kd) kristillisdemokraattien puoluehallituksen kokouksessa tekemä esitys liikunnan lisäämisestä esi- ja perusopetukseen on tervetullut ehdotus kansallisen liikkumattomuusongelmamme kohentamiseksi.  

Sarin ehdottamassa Ranskan mallissa maamme esi- ja perusopetukseen lisättäisiin reipasta kuntoa kohottavaa liikuntaa puoli tuntia jokaiseen koulupäivään kunkin opettajan parhaaksi katsomalla tavalla. Tämän esityksen hyvä puoli on siinä, että perusopetuksen tuntijakoon ei tarvitsisi puuttua, vaan jokainen yksikkö ja opettaja voisi valita omaan toimintaympäristöön parhaiten sopivan tavan toteuttaa lisäys. Olen Essayahin kanssa samaa mieltä siitä, että muutos liikuntatottumuksiin pitäisi saada aikaan kuuden ja yhdentoista ikävuoden välillä, jolloin suhde liikkumiseen muotoutuu.

 

Maamme harvaan asutuilla seuduilla kuten Pohjois-Savossa koulukyydit näyttelevät nykyään suurta osaa lasten liikkumattomuudessa älylaitteiden ohella. Voisimme lisätä hyötyliikuntaa niin, että kuljetusoppilaat kävelisivät noin puolen kilometrin matkan koulun päässä ennen ja jälkeen koulun sen sijaan, että kuskaamme lapset lähes ovelta ovelle?

 

Voisimme myös kehittää oppiaineena olevan liikunnan arviointia niin, että siihen tulisi kriteerit riittävästä osaamistasosta kuten monissa muissakin oppiaineissa. Tällöin puutteet liikuntataidoissa havaittaisiin ja niihin kyettäisiin reagoimaan esimerkiksi tukiopetuksella riittävän ajoissa.

 

Kun varmistetaan riittävä määrä laadukkaita toistoja, niin tilanne korjautuu varmasti, ellei liikkumiselle ole mitään terveydellistä estettä. Lähes 20 vuoden työkokemuksella voin sanoa, että toistojen määrän lisäyksen ei tarvitse olla kovinkaan suuri, jotta oppilaan fyysinen toimintakyky saadaan ohjattua riittävälle tasolle. Päivittäin otettujen juoksuaskelten määrän tarkastelu olisi yksinkertainen ja kustannustehokas tapa edistää oppilaiden terveyttä ja toimintakykyä. 

 

Liikunnan lisääminen on joka tapauksessa parempi lääke oppilaiden terveydelle ja oppimistuloksille kuin ne suun kautta annettavat, joilla paikataan nykyään liian monen kohdalla liikkumattomuudesta aiheutuvia oireita, kuten masennusta ja erilaisia keskittymisvaikeuksia.