Lasten fyysiseen toimintakykyä on kehitettävä nykyistä aiemmin ja vaikuttavammin maamme kouluissa

Tämä kirjoitus on julkaistu Savon Sanomissa 9.1.

Kansanedustaja ja liikunnanopettaja Markku Siponen (kesk.) nosti mielipidekirjoituksessaan (SS 31.12.) esille tärkeitä huomioita lasten fyysisen toimintakyvyn tilanteesta.

Vaikka MOVE!-mittausten tulokset paranivat hieman edellisvuodesta, maaseudun oppilaiden tulokset olivat edelleen heikompia kuin kaupunkilaisilla.

Siposen arvio syistä osuu oikeaan: pitkät välimatkat ja nykyiset kuljetusratkaisut heikentävät maaseudun koululaisten mahdollisuuksia koulumatkaliikuntaan ja iltaharrastuksiin. Taloudellisista syistä monet kunnat järjestävät koulukyydit niin, että Harrastamisen Suomen mallin kerhoihin osallistuminen on kuljetusoppilaille käytännössä mahdotonta.

Ratkaisun on lähdettävä kouluista. Siellä tavoitamme kaikki lapset ja nuoret, ja siellä on paras osaamispotentiaali lasten liikuttamiseen.
Harrastamisen Suomen mallin kerhot eivät yksin riitä, vaikka on tärkeää, että kaikki halukkaat niihin pääsevät. Vapaaehtoisuuden lisäksi vain osassa kerhoista harrastetaan liikuntaa.
Viime keväänä säädetyn liikunnalliseen elämäntapaan velvoittavan lain vaikuttavuuteen suhtaudun Siposen tavoin varauksella: opetussuunnitelmaan kirjatut muutokset eivät  todennäköisesti tule muuttamaan käytäntöjä.

Kokemuksesta tiedän, että riittävän fyysisen toimintakyvyn saavuttaminen on terveelle oppilaalle jopa helpompaa kuin kymmenen kertotaulun oppiminen – kunhan siihen kiinnitetään huomiota ajoissa. Laadukkaalla liikkumisella se onnistuu vähemmälläkin kuin UKK-instituutin suosittamalla tunnin päivittäisellä rasittavalla liikunnalla.
Nykyiset ohjeet eivät kuitenkaan anna riittävän selkeitä toimintaohjeita, ja 5. luokan MOVE!-mittauksissa ollaan jo myöhässä, jos toimintakyky todetaan riittämättömäksi.
Kohennusta ei tule ennen kuin joku taho ottaa asiasta selkeän vastuun.

Tutkimusten mukaan niin oppiminen kuin mielen hyvinvointi lepäävät pitkälti riittävän fyysisen toimintakyvyn varassa. Silti liikunnanopetuksessa paino on elämäntavan edistämisessä, mikä on heikentänyt opetuksen tasoa ja arvostusta vuoden 2014 opetussuunnitelmauudistuksen jälkeen.
Nykyistä tuntimäärää ja opettajien osaamista ei hyödynnetä optimaalisesti. Siposen ehdottama tuntilisäys on turha, kunnes opetussuunnitelmaan kirjataan vuosiluokkakohtaiset vähimmäistavoitteet fyysiselle toimintakyvylle. Vasta silloin liikunnanopetuksella on todellista vaikutusta oppimiseen ja kansanterveyteen.

Jos opettajat eivät lähivuosina vastaa riittävän toimintakyvyn saavuttamisesta, resurssit lasten liikuttamisen suhteen kohdennetaan pois liikunnanopetuksesta vielä nykyistäkin enemmän.
Onko laadukkaalle yliopistotasoiselle liikunnanopettajakoulutukselle enää tarvetta, jos osaamista ei hyödynnetä ja lakimuutokset jäävät kuolleeksi kirjaimeksi niin opetussuunnitelmassa kuin käytännön tasolla?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Selvityspyyntö, rikosilmoitus ja niiden taustat

Kristillisiä arvoja ja tapoja on puolustettava tiukemmin

10 minuutin reipas kävely raittiissa ilmassa ei tee meille kenellekään pahaa