Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2026.

Fyysisen toimintakyvyn edistäminen alakoulussa - näkökulmia kentältä

Kuva
Tämä artikkeli on julkaistu Liikunnan ja Terveystiedon opettajat Ry:n 2/26 lehdessä 30.4.2026. Vuosi vuodelta vastaan tulee yhä enemmän oppilaita, joilla on vaikeuksia jaksaa työskennellä koulussa täyttä aikaa oppitunnille asetettujen tavoitteiden suuntaisesti. Tällä on iso vaikutus oppimiseen ja valmiuksiin, joita peruskoulu voi oppilaille antaa tulevaa elämää varten. Tässä artikkelissa pyrin havainnollistamaan, kuinka työssäni   autan oppilaita saavuttamaan riittävää fyysistä toimintakykyä jaksamisen ja oppimisen tueksi.          Olosuhteet vaikuttavat oppimiseen       Olen kiitollisessa asemamassa opettaessani liikuntaa, sillä puitteet oppilaiden liikuttamiseen koulussamme ovat kunnossa. Opetan 27 oppilaan luokkaa yhdessä toisen opettajan ja vähintään yhden koulunkäynninohjaajan kanssa. Käytössämme on kolmeen lohkoon jaettava sali ja riittävä välineistö, mikä helpottaa eriyttämistä ja sujuvaa tuntityöskentelyä. Myös koulun lähiympäris...