Reipas ja rasittava liikkuminen edellytyksenä riittävän fyysisen toimintakyvyn saavuttamiselle

Haluan tällä kirjoituksella havainnollistaa, mitä riittävä fyysinen toimintakyky pitää sisällään ja miksi sen saavuttaminen on tänä päivänä vaikeaa isolle osalle lapsista ja nuorista. Lisäksi kerron, miten työssäni opettajana pyrin auttamaan oppilaita saavuttamaan riittävän fyysisen toimintakyvyn.

 

Kun tarkastelemme liitteenä olevaa kuvaa UKK-instituutin lasten ja nuorten liikuntasuosituksesta, havaitsemme, että reipasta ja rasittavaa liikuntaa tulisi sisältyä 7-17 -vuotiaan lapsen ja nuoren elämään joka päivä yhden tunnin verran. 

 

UKK-instituutti: Lasten ja nuorten liikuntasuositus 

Reipas ja rasittava liikunta on sellaista, missä hengästyy, tulee hiki ja lihakset rasittuvat eli väsyvät. Lapsilla tämän tunnin voisi ajatella tulevan varsin helposti täyteen päivän mittaan useista lyhyemmistä jaksoista, jos esim. koulussa välitunneilla pelataan, hippaa, jalkapalloa, hypitään keppariesteitä ja jos liikutaan koulumatkat jalan tai pyörällä. Säännöllisyys, rutiinit ja sopiva rasitus ovat tärkeitä riittävän fyysisen toimintakyvyn saavuttamisessa. 

 

Tilanne on kuitenkin valitettavasti tänä päivänä monen lapsen ja nuoren kohdalla sellainen, että rasittavan liikunnan aiheuttamaan tunteeseen ei olla totuttu, joten peleissä ja leikeissä, joissa hengästytään ja lihakset alkavat väsyä niin nämä oppilaat vetäytyvät syrjään ja ottavat kevyemmin, jotta välttyisivät epämiellyttävältä rasituksen tunteelta. Tämä aiheuttaa haasteen meille leikkejä ohjaaville/opettaville henkilöille, että kuinka mukavissa ja kivoissa peleissä ja leikeissä voidaan saavuttaa asetetut tavoitteet riittävän fyysisen toimintakyvyn suhteen, jos rasittuminen ja hengästyminen ei tunnu mukavalle. Monet kasvattajat kun ovat sitä mieltä, että liikkumisen tulisi olla lapsista aina kivaa ja mukavaa eikä liikkumiseen saisi ketään pakottaa.

 

Rasittavaan liikkumiseen tottumisen suhteen lasten vanhemmat ovat avainasemassa. Vanhempien tulisikin pohtia, että onko kotioloissa vietetty yhdessä riittävästi fyysisesti aktiivista elämää mm. käyty lasten kanssa ulkoilemassa kävellen, pyöräillen, potkulautaillen tms. tai tehty yhdessä kotitöitä niin, että hengästytään ja välillä tulee hiki. Tämä on monessakin mielessä paras tapa opettaa lapsille liikunnallista elämäntapaa niin, että liikunnan tuoma rasitus tulee tutuksi ja luonnolliseksi osaksi elämää? 

 

Opettajana koen velvollisuudekseni luoda oppilaille tasapuolisesti edellytyksiä riittävän fyysisen toimintakyvyn saavuttamiseen, joten opetan myös reippaan ja rasittavan liikkumisen tuomaan tunteeseen tottumista ja sen sietämistä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että teemme välillä harjoituksia, joissa rasitumme fyysisesti niin, että hengästymme ja lihakset väsyvät. Prosessi aiheuttaa osalle oppilaista epämiellyttävän fyysisen tunteen lisäksi myös henkistä rasitusta, johon yritämme sopeutua. Opettajana pyrin tietysti pitämään sekä fyysisen että henkisen rasituksen määrän kohtuullisena niin, jotta jokainen voi siitä suoriutua. Tämä on ollut osa työtäni ihan opettajaurani alkuajoista saakka.

 

Ilmiö, että kaiken pitäisi tuntua kivalle on viime vuosina hiipinyt entistä enemmän myös muiden oppiaineiden tunneille. Vuosi vuodelta on yhä enemmän niitä oppilaita, jotka eivät jaksaisi pinnistellä ja nähdä vaivaa uusien asioiden oppimiseksi, eli esimerkiksi tehdä käsialaharjoituksia, harjoitella kertolaskuja, etsiä vastauksia oppikirjasta tehtäviin jne. Olen havainnut, että rasittavan liikunnan sietokyvyllä on suuri yhteys myös näihin lukuaineiden oppitunneilla näkyviin haasteisiin jaksamisen ja keskittymisen suhteen. Olen vakuuttunut, että tällä on suuri yhteys myös suomalaisten lasten oppimistulosten heikkenemiseen. Jos et jaksa pinnistellä ja nähdä vaivaa uusien asioiden oppimiseksi niin on luonnollista, että oppimista tapahtuu vähemmän.

 

Palataan takaisin siihen, miten opetan/totutan oppilaitani reippaaseen ja rasittavaan liikuntaan. Pitämieni liikuntatuntien lisäksi pyrin kannustamaan oppilaitani liikkumaan myös muulla ajalla koulupäivän aikana. Luokassani on liikuntalaitteita mm. puolapuut, leuanvetotanko, soutulaite ja hyppynaruja, joita on luvallista käyttää silloin, kun siihen on sopiva hetki. Luontevammin tämä tapahtuu oppituntien lopussa ennen välitunnille menoa tai heti välitunnin jälkeen, ennen kuin uusi oppitunti on alkanut. Monet oppilaat myös haluavat jäädä tekemään tehtäviä välitunniksi valvonnassani ja toisinaan annan heille myös siihen mahdollisuuden. Edellisen luokan kohdalla liikunnan viikkotehtävät kuuluivat jokaisen oppilaan ohjelmaan ja niiden tekemiseen kului noin 10-15 minuuttia viikossa, mikäli ne suoritti reippaasti. 

Nykyisen luokkani kanssa olemme käyneet viikottain noin yhdestä kolmeen kertaan jonkun oppitunnin lopuksi salissa reippailemassa ja pelaamassa polttopalloa. Viime lukukaudella reippailimme ensin noin 500m, johon aikaa kuluu noin 5 minuuttia. Sen jälkeen pelasimme polttopalloa tai jotain muuta oppilaiden toivomaa peliä 5 minuuttia. Reippailussa olen ollut itse ”peränpitäjänä” eli säädän vauhdin sopivaksi. Tavoitteena on, että koko luokka pysyy minun edellä reippailun ajan. Pyrin pitämään sellaista vauhtia, että reippailussa hieman hengästyy. Pidempiaikaisena tavoitteena on, että saavuttaisimme liikuntatunneilla lukukausittain pitämissäni seurantakokeissa eri luokka-asteille asettamani kestävyyssuositukset. Viime lukukaudella säännöllisellä harjoittelulla oppilaiden kestävyyskunto kehittyi hyvin ja varsinkin niille oppilaille, joilla kestävyyskunto lukukauden alussa jäi suosituksesta, tästä säännöllisestä rutiinista on ollut merkittävä hyöty. Jos peilataan toimintaamme reippaan ja rasittavan liikunnan päivittäiseen tavoitteeseen niin viikoittainen asiaan käyttämämme aika on ollut varsin maltillinen ja silti olemme saavuttaneet kestävyyskunnon osalta riittävää edistystä asetettuihin suositustavoitteisiin nähden.

 

Jo pidemmän aikaa olen havainnut, että suurella osalla ihmisiä ei ole käsitystä, mitä riittävä fyysinen toimintakyky konkreettisesti tarkoittaa. Sen vuoksi olen pyrkinyt havainnollistamaan tätä kehittämäni Fitness Decathlon monipuolisuusanalyysin avulla sekä laatimalla viitearvot eri luokka-asteille tiettyihin liikuntasuorituksiin, joita seuraamalla on mahdollista saavuttaa riittävän fyysisen toimintakyvyn kriteerit 5. luokan valtakunnallisissa Move!-mittauksissa. 

Viitearvojen tarkoituksena on ohjata tekemään tarvittavia toimenpiteitä liikunnallisten taitojen kehittymisen eteen. 

Pidän näitä viitearvoja ja niiden saavuttamiseksi pitämiäni liikuntataitojen kartoituksia kokeisiin rinnastettavina testeinä, joita muissakin oppiaineissa pidetään tavoitteiden saavuttamiseksi. Aina kokeista saatu arvosana ei miellytä kokeen tekijää, mutta kokeista saadun palautteen avulla harjoittelemalla on mahdollista kehittyä. Kun oppimisen eteen ollaan valmiita tekemään töitä niin seuraavalla kerralla suoritus on melko varmasti parempi varsinkin, kun tiedetään, että mitä tavoitellaan. Mikäli palautetta ei saada, on mahdotonta tietää missä oman fyysisen toimintakyvyn suhteen mennään, eikä tarvittavia toimenpiteitä osata tehdä.

 

Riittämätön fyysinen toimintakyky aiheuttaa maallemme tulevaisuudessa merkittävän oppimis-, työllisyys-, terveys- ja turvallisuusuhkan, joten ihmettelen, miksi asiaan ei olla kiinnitetty huomiota nykyistä enemmän.  Lukemattomissa tutkimuksissa on todettu liikunnan hyödyt oppimiseen ja terveyteen liittyen ja silti maassamme fyysistä toimintakykyä arvioidaan ainoastaan kaksi kertaa peruskoulun aikana. Vertailuna voimme miettiä, että mitä tapahtuisi oppimistuloksille, mikäli esim. matematiikassa tai kielissä pidettäisiin osaamiskartoitus vain kaksi kertaa peruskoulun aikana. 

 

Kestävyyskunto kehittyy meillä kaikilla harjoittamalla kestävyyttä eli yksinkertaisesti siten, että säännöllisesti rasitumme niin, että hengästymme, syke nousee ja tulee hiki. Rasituksen voi saada monella tavalla kuten kävelemällä, juoksemalla, pyöräilemällä, uimalla, hyppimällä trampoliinilla, siivoamalla, pesemällä autoa, keräämällä marjoja, haravoimalla pihaa, tekemällä lumitöitä jne.  Liikunnassa ei myöskään ole samanlaisia kognitiivisia rajoitteita oppimiselle kuin joidenkin oppilaiden kohdalla on vaikkapa luku- tai matemaattisissa aineissa. Eli kaikki varmasti kehittyvät, kun liikumme tarpeeksi riittävällä intensiteetillä.

 

Opettajana koen, että minulla on vastuu ja velvollisuus auttaa oppilaita kasvamaan ja kehittymään ihmisenä niin, että heillä on tarvittavat tiedot ja taidot selviytyä elämästään peruskoulun jälkeen. Tässä prosessissa riittävä fyysinen toimintakyky on avainasemassa myös henkisen terveyden ja oppimispotentiaalin suhteen. Sen vuoksi tässä kirjoituksessa käsittelemäni asiat ovat keskeisessä roolissa opetuksessani. Päättäjänä taas koen, että minulla on vastuu nostaa esille yhteiskuntamme epäkohtia, jotka vaikuttavat kansalaistemme hyvinvointiin. Sen vuoksi haluan tuoda asioita ihmisten tietoisuuteen ja herättää keskustelua aiheista, jotka kaipaavat mielestäni muutosta.

 

Seuraavassa blogissni todennäköisesti pohdin lasten vanhempien suhtautumista rasittavaan liikuntaan, ylipainon merkitystä liikuntataitojen oppimiseen ja riittävän fyysisen toimintakyvyn saavuttamiseen sekä sitä, miten liikunnasta voi tulla kivaa, miellyttävää, vaikka se ei aluksi siltä tunnukaan.

 

kiva, jos jaksoit lukea loppuun saakka ja mukavaa alkavaa syksyä! 